Aloittelevan purjelentäjän aatoksia ja kokemuksia

tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Iltaimuissa

Viikonlopulle kertyi sitten yhteensä 3 lentoa, joista kaksi yksin. Niistä toisella, sunnuntai iltana, tarttuikin sitten ensin 1300 metriseen ja sitten 1800 m! Sen jälkeen oikeastaan ajelin ympyrää kenttää kierrellen, kun jokin ilkeä jomotus korvan takana vaivasi. Keliä olisi kyllä ollut senkun olisi lennellyt, ainakin angervikon kylän vieressä oleva nyppylä tuntuu toimivan illalla hyvin... mutta kotonakin odoteltiin joten en arvannut roikkua siellä koko iltaa...

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Kevättarkkari


Kevättarkkari tuli lennettyä äitienpäivänä hyvällä tuulella :) (15 kts 240 astetta).

Samalla meni rikki 35 tunnin raja, joka tarkoittaa sitä, että voin hakea matkustajankuljetuskelpuutusta tai pilvilentokelpuutusta. Noista realistinen voisi olla tuo matkustajakelppari, mutta ei ole ollut kyytiin tulokkaita, joten ei silläkään sen suurempaa kiirusta ole. Mutta ihan opiskelun vuoksi voisi kojestaa tänä kesänä sitä. Siinähän joutuu kertaamaan kaikenlaista. 35 tuntia merkitsee myös pienempää lentotuntivaatimusta koulutuksessa, jos mielii ultra tai mopu-lentäjäksi.

Matkalla rautavaaralle näin mielenkiintoisia pilviä. Olisin veikannut niitä mantelipilviksi, mutta kun ei ole mäkiä täällä? Niin voivatko olla? Tuulta oli, en nyt katsonut sääpalvelusta, paljonko silloin oli ylätuulet, mutta jänniä olivat. Kumuluksia ylempänä, mutta minusta näytti etteivät aivan yläpilviä kuitenkaan... yllä kuva. Jos täällä joku käy, niin tätä voisi kommentoidakin, voivatko olla lenticulariksia (wikipedian kuvaan verraten samanlaisia)?

tiistaina, toukokuuta 05, 2009

Purjelentokauden avaus EFRAlla

Vappuna aukesi purjelentokausi EHRalla. Kävin paikalla haistelemassa tunnelmia (= langanvetoa, katkenneen langan sinkkujen aukomista ja solmimista jne... :) Koneita katseltiin suunnilleen tästä vinkkelistä:



Tarkkarilento jäi vielä lentämättä, mutta itse asiassa se ei ollut nyt kyllä alunperin toiveissakaan, tosin kirjat oli mukana, jos olisi vaikka päässyt ilmaan... Homma oli enemmän kyllä itsestä kiinni, sillä kotosalla pupuprojekti oli päällä. Siis haimme sunnuntaina Ranskanluppa-kanin (jonka lotta nimesi: Orvokki Anastacia Ruusu Haapaniemi), ja jolle piti sitä ennen saada rakennettua vuorattu mökki ja häkki, koska on ulkopupu. Siinä rakennellessa vappu sitten menikin mukavasti! Tässä lopputulos... jota tosin pitää vielä viritellä, kun kattohuovat löytyy kokkolasta mökiltä jne. mutta suunnilleen tuollainen ja pupukin siellä jossain mökissään piilottelee: